Ripsikulma on avoinna arkisin klo 7-21!
Kosmetologikouluun päädyin melko sattumalta, mutta ala alkoi nopeasti tuntua omalta. Valinnaisaineeksi valitsin ehostuksen ja innostuin jo kouluaikana ripsienpidennyksistä. Ripsiä tuli tehtyä koulun ohella kavereille ja heidän kavereilleen. Kouluaikana muistan olleeni erityisen hyvä myös hieronnoissa ja kasvohoidoissa.
Valmistumisen jälkeen päädyin hetkeksi ihan toisen alan töihin. Kuitenkin jo kesällä 2016 päätin kokeilla siipiäni yrittäjänä. Kynnys oli iso, sillä lähipiirissäni ei ole ollut ketään yrittäjää, jolta olisin voinut kysyä neuvoa.
Avasin toimipisteen Lahden keskustaan solariumkeskuksen yhteyteen. En ehtinyt kovin pitkään työskennellä keskustassa, kun minulle avautui mahdollisuus siirtää toimipiste kotiini. Sen jälkeen työskentelin vuosia kotona muutamassa eri osoitteessa. Olin jatkuvasti myös muualla töissä ja yritystoiminta oli sivutoimista.
Tammikuussa 2021 päivätyöni päättyi ja siirryin pitkästä aikaa täyspäiväisesti yritystoiminnan pariin. Samana keväänä aloin vierailla myös Hämeenlinnassa, Dali Silver Star nimisessä kampaamossa. Dalissa olen käynyt viikottain ja se on tuonut ihanien asiakkaiden lisäksi mukavaa vaihtelua arkeen.
Vuosi vuodelta toimintani on muuttunut ehostuspainotteisemmaksi. Ripset ovat aina olleet iso osa yritystäni, mutta keväällä 2021 kestopigmentointikoulutuksen myötä kulmat ottivat ison roolin niiden rinnalla. Microbladingia olen tehnyt jo vuodesta 2017, mutta suuri intohimo kulmiin syntyi kestopigmentointikoulutuksen jälkeen. Samalla olen kehittynyt valtavasti myös micronladingin saralla.
Olen kova tekemään töitä ja vastapainoksi lähes kaiken vapaa-aikani panostan harrastukseeni, hevosiin. Ratsastus on ollut osa elämääni jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hevosten kanssa koetut onnistumisen tunteet ovat sanoinkuvailemattomia.
Keväällä 2022 päätin toteuttaa unelmani. Ostimme mieheni kanssa yhteisen kodin, johon sain myös hevoset kotiin. Samalla oli aika uudelleenbrändätä yritystoimintaa ja niin syntyi Ripsikulma Oy.